Pääsiäisloma oli ohi huis vain, mut tuli se kyllä tarpeeseenkin ja tuntu ihan ansaitulta viimeviikkojen koemääriä ja sitä pänttäämistä aatellen! Mut osaspa olla kiva miniloma vaikka nuhassa olinki melkein koko ajan. Sunnuntaina Tiitu ja Veera oli meillä ja maanantaina näin vielä Jessicaakin eli aika kaveririkas viikonloppu (-: Sääkin oli ihan parhaimmast päästä, aurinko paisto ja lämpöasteitakin on alkanu kertyy. Ja kellotkin on siirretty jo kesäaikaan. Sieltä se kevät viimeinki tulee :-D Ja sitten onki jo kesä ja jeejee!
Mulla ei oikein ajatus meinaa kulkee kun mietin vaan koko ajan sitä perjantaita ja Turun reissuu ja The voice of finlandii ja sitä kaikkee :D Aamulla suunnilleen samoihin aikoihin kun kaverit pakertaa koulus me ollaan jo junassa matkalla kohti Turkuu. Perillä hotellilla ollaan sitten joskus iltapäivällä ja ennen kasii pitäis olla jo marssimas kohti Logomoo ;D Ennen reissuu tuskin ehdin enää postailee, junasta saatan kylläkin jonkunlaisen päivittelyn tulla kirjottelee sikäli mikäli siinä kuuden tunnin junamatkalla ehtii tulla tylsää (; Kuvii tulee varmaan sit joskus ens viikon puolella kun viikonloppu tulee olemaan taas aika lailla kiireinen. Hyvät loppuviikot teille! (:
PS. Kiitti paljon nousseista kävijämääristä! ♥
PS. Kiitti paljon nousseista kävijämääristä! ♥





mumsmsldasodvkl askivl
VastaaPoista*yrittää mumista jäätelö suussa*
suom: hyväämatkaa sinne persiiseen ystävä hyvä c:
juurikin näin (; ja kiitti hei !
Poistaaapuaaa kuinka hankalaa lukeminen voi olla kun laulaa täällä täysillä tota biisiä samaan aikaa ku yrittää lukee xDD
VastaaPoistammh vaikeeta mut onhan se ihana biisi ! (:
Poista